VEIKKAUSLIIGAN ILMIÖITÄ

Sarjajärjestelmän salat
Veikkausliiga on yli 20-vuotisen historiansa aikana kohdannut monia haasteita. Vähäisimpiä ei näistä ole ollut sarjajärjestelmä. Liigan ottelukaavion laatiminen on ollut perin epäkiitollinen tehtävä. Suomen luonto on jalkapallon pelaamiselle otollinen vain kuuden kuukauden ajan, ja päivistä kilpailevat liigan lisäksi cup, eurocupit ja maaottelut. Tämän lisäksi kotimainen jalkapallo on saanut väistää MM- ja EM-kisojen tv-lähetyksiä ja joskus jopa jääkiekon ja moottoriurheilun kaltaisia muita lajeja. Ensimmäisen 14 vuotensa aikana liiga muuttikin muotoaan lähestulkoon kaudesta toiseen.

Liigan ensimmäisellä pelikaudella 1990 käytössä ollut jääkiekosta tuttu pudotuspelijärjestelmä ei osoittautunut toimivaksi: runkosarjan loppupuolella katsojamäärät laskivat, kun yleisö jäi odottamaan ratkaisupelejä. Vuosina 1991 ja 1992 pelattiin kolminkertainen 33 kierroksen sarja, joka osoittautui liian pitkäksi ja raskaaksi. Joukkuemäärää päätettiinkin nostaa 12:sta 14:ään, jolloin ottelumäärä putosi 26:een. Koska tasoerot osoittautuivat liian suuriksi, tehtiin radikaali ratkaisu toiseen suuntaan. Vuosina 1997 ja 1998 Veikkausliigassa pelasi vain 10 joukkuetta. Tämä puolestaan ohensi alueellista edustusta: kumpanakin kautena liigaa pelattiin vain kahdeksassa kaupungissa. Niinpä palattiin jälleen ensin 12 ja sitten 14 joukkueen liigaan. Vuodesta 2003 lähtien pelattiin 14 joukkueen kaksinkertainen sarja. Tästä poikettiin vain kaudella 2006, jolloin Allianssin lisenssihakemuksen hylkäämisen vuoksi liigassa pelasi 13 joukkuetta.

Vuonna 2010 Palloliitto päätti Veikkausliigan supistamisesta jälleen 12 joukkueen kokoiseksi alkaen kaudesta 2012. Kun AC Oulun liigalisenssi evättiin ja Tampere United suljettiin kilpailutoiminnasta, muutos astuikin voimaan jo kaudella 2011.

Olosuhteiden ongelmia
Kotimaisen jalkapallon olosuhteiden kohentaminen kuuluu Veikkausliigan keskeisiin tavoitteisiin. Vuonna 1997 liigahallitus hyväksyi olosuhdeohjelman, jolla liigaseurat velvoitettiin neljän vuoden aikataululla hoitamaan kuntoon kotikenttänsä valaistuksen ja lämmityksen sekä pääkatsomon kattamisen ja lämmittämisen. Olosuhdeohjelman vaatimukset sisältyvät nykyisin ennen jokaista pelikautta seuroille myönnettävään liigalisenssiin. Määräyksistä on aika ajoin myönnetty poikkeuksia etenkin uusien liigaseurojen osalta. Kenttäolosuhteiden vuoksi ei yhdeltäkään seuralta ole vielä evätty liigalisenssiä.

Liigajoukkueiden kenttäolosuhteet ovatkin kohentuneet viimeisten 20 vuoden aikana. Helsinkiin on rakennettu kokonaan uusi jalkapallostadion, ja muun muassa Turussa, Kuopiossa, Maarianhaminassa ja Rovaniemellä ovat vanhojen kenttien paikalle kohonneet uudet ajanmukaiset rakennelmat.

Amatööreistä (puoli)ammattilaisiksi
Ensimmäisellä liigakaudella 1990 yhteensä vain kymmenen pelaajan ammatiksi mainittiin Pallokirjassa jalkapalloilija. Pelaajayhdistyksen selvityksen mukaan vuonna 2002 vain neljä liigapelaajaa teki täysipäiväistä työtä muualla. Yhdistyksen vuoden 2008 tutkimuksessa 87 % vastanneista pelaajista luokitteli itsensä päätoimiseksi jalkapalloilijaksi. Ammattimaistuminen koskee myös valmentajia. 1990-luvulla ei ollut tavatonta, että joukkue menettää luotsinsa tämän siviilityön vuoksi. Nykyisin valmentajat voivat keskittyä työhönsä päätoimisesti. Täysammattilaisuuteen perustuvat joukkueet ovat Suomen oloissa olleet kuitenkin yhä poikkeus. Useimpien seurojen osalta kyse on eriasteisesta puoliammattilaisuudesta.

Kaudella 1990 säännöt sallivat kullekin seuralle vain kaksi ulkomaalaista pelaajavahvistusta. Yhteensä heitä esiintyi tuon vuoden liigassa 19. EY-tuomioistuimen joulukuussa 1995 antaman ns. Bosman-päätöksen pelättiin avaavan vierastyöläisten tulvaportit Suomenkin kentille. Veikkausliiga ryhtyi soveltamaan päätöstä parin vuoden viiveellä. Ahdinkoon ajautunut TPV käyttikin vuonna 1999 peräti 23 ulkomaalaispelaajaa, mikä on yhä liigan ennätys. Kotimaiset pelaajavoimat ovat kuitenkin kestäneet vertailussa suhteellisen hyvin. Veikkausliigalle on ollut tyypillistä, että parhaat ulkomaanavut ovat jääneet maahan pitkäksi aikaa tai pysyvästi, kuten Valeri Popovitš, Alexei Eremenko, Piracaía, Luiz António ja Zeddy Saileti. Vuoden 2008 Inter oli oikeastaan ensimmäinen mestarijoukkue, jonka tärkeimmät pelaajat esiintyivät Suomen Veikkausliigassa vain lyhyen aikaa ennen siirtymistään muualle.

Syttyviä ja palaavia tähtiä
”Liiga, jossa tähdet syttyvät” oli Veikkausliigan tunnuslause vuosituhannen vaihteen aikoina. Vuosien 1990–91 EM-karsinnoissa Suomen maajoukkueessa pelasi 14 kotimaisen liigan pelaajaa ja 6 ulkomaankenttien ammattilaista. Vuosien 2006–07 EM-karsinnoissa vastaavat luvut olivat 3 ja 17 ”ulkomaalaisten” eduksi. Muiden Suomen kokoisten maiden pääsarjojen tapaan Veikkausliiga on luonteeltaan kasvattajaliiga, jonka rooliin kuuluu luopua aika ajoin parhaista oppilaistaan. Viime vuosina liigaa ovat rikastuttaneet pitkän uran ulkomailla tehneet paluumuuttajat. Näitä ovat olleet Antti Sumiala, Jarkko Wiss, Mika Nurmela, Simo Valakari, Jari Litmanen, Mika Väyrynen, Teemu Tainio ja Mikael Forssell.


copyright (c) 2009-14 Veikkausliiga, Suomen Urheilumuseosäätiö ja Juha Tamminen Anna palautetta